Juhannuksen kunniaksi blogissa koittaa aika KUVAKOMBON!
Chio!
Tänään ei jaksa paljon kirjailla. Hyvät blogiystävämme (olemme havainneet laskurista ihmeeksemme, että teitä on muutama), saatte nyt keskittyä kuvien selaamiseen.
Pähkinänkuoressa jotain: tultiin eilen Foz do Iguassun kaupunkiin, joka on pikkucity keskellä subtrooppista metsikköä Brasilian, Argentiinan ja Paraguayan rajalla. Täällä asuu joku 300 000 ihmistä eli brasilialaisittain kyseessä on Veikkolan tapainen snadi village, jonka koko olemassaolon tarkoitus on jokseenkin hämärä. Kai täällä muutakin on kuin turisti rajan pinnassa, johon on syynä aivan tajuttoman törkeen megamahtavat vesiputoukset.
Käytiin niillä sitten tänään Argentiinan puolella. Matka Maradonan maahan kesti jotain puolisen tuntia ja piti sisällään kaksi rajan ylitystä, tullin ja jotain muodollisuuksia. …. Mutta ne putoukset. Nyt tiedän, miltä tuntuu, kun joutuu haukkomaan henkeä. Siis kyllä kannatti. Jotenkin sitä valtavaa silmien edessä putoavaa vesimassan mahtavuutta ei pysty edes sanoin kuvailemaan. Kun sellainen kaksi kilometriä leveä joki yhtäkkiä putoaa monta sataa metriä pystysuoraa seinämään pitkin rotkoon, on se vain jotain ihan tajutonta. Se kohina, se veden voima, se koko hässäkkä. Ja se, että snadisti joutuu pelkäämään, että ”jos tää kaide nyt pettäis, ni just mä syöksyisin tonne mukana”. Siinä putouksilla tuli mieleen ihan outoja ajatuksia, kuten ”onneksi vedellä ei ole tuntoaistia”.
Pyörittiin siellä melkein koko päivä. Lopulta käytiin veneellä vielä putousten allakin. Se se vasta mahtavaa olikin. Vettä ryöppysi niin tajuttomalla paineella, ettei isolla speed boatillakaan ollut mitään mahdollisuuksia päästä täysin putousten alle. Mentiin kuitenkin niin lähelle kuin päästiin – ja kastuttiin täysin. Goretexistakin meni saumakohdista läpi. Veden voima, kohina ja sinkoilu oli über-hubaa.
Summa summarum: Iguassun putouksien vuoksi kannatti lentää Riosta kaksi tuntia keskelle metsää. Ne oli ehkä siisteintä mitä olen livenä koskaan nähnyt. Ja on tietysti turha toivoa, että ne mitenkään pääsisi oikeuksiin kuvissa, mutta laitetaan nyt joitain fotoja.
Huomenna putouksille uudestaan. Nyt Brasilian puolelle.
Meri
Ps. Päivän anekdootti. Hostellista oltiin meitä eilen vastassa lentokentällä. Noutajan lappu oli tähän mennessä nähdyistä hauskin: welcome Veli & Pekka. Sovittiin, että mä olen Veli.
Pps. Nyt ne kuvat meni sinne ihan jotenkin väärässä järjestyksessä, mutta ehkä te saatte tosta fiiliksen. Ei jaksa hifistellä niitten kanssa. Tämmöstä rouheeta menoa.
OI! (eli moi brassiksi)
Matka Brasiliaan sujui mallikkaasti. Vaikka Air Francen Boeing olikin hieman päivitystä kaipaava, se ei nukkumista haitannut. Päivitystä olisi kaivannut lähinnä viihdesysteemi, lähin ruutu kun oli yli kahden metrin päässä, eikä sen sisältöön voinut vaikuttaa (kyllä sitä mannerten välisillä pitäisi vähintään oma telkkari olla). Ruokapuoli sen sijaan oli kunnossa, etenkin Herran valitsema eksoottinen herkkulasagne. Ruoat esiteltiin erillisellä menukortilla. Jälkiruokia tarjottimella taisi olla peräti neljä erilaista. Erikoista oli se, että Mr:llä ei olut eikä viini maistunut ollenkaan, joten ruokajuomat jäi juomatta. Matkalla oli välillä suhteellisen kovaa turbulenssia, joka pariin otteeseen muistutti lähihistorian live-
Lost koneesta, ennekuin muisti että sehän oli Rio-Pariisi kone.
Koneessa vieressä sattui istumaan julkkis. Brasiliassa ihan virallisesti valittu ”Queen of the Beach!”
http://armin.aminus3.com/image/2008-06-30.html
Kyseessä siis ammattilaisbeachvolley pelaaja (Maria Elisa Antonelli), joka yrittää päästä Brassien edustajaksi Lontoon Olympialaisiin. Kyseinen lady oli oikein mukava ihminen ja kun englantikin luonnistui saatiin hyviä vinkkejä Rioon. Valitettavasti sattui asumaan eri suunnalla, olisi omien sanojensa mukaan muuten tarjonnut meille kyydin himaan. Kuultiin myös mielenkiintoisia huhuja suoraan sisäpiiristä. Marian kaveri on kuulemma Brassien tähtipelaaja Adrianon henkivartija. Adriano on kuulemma kova rilluttelemaan ja naisia riittää. Tämän takia Maria ei kaveria kovin paljoa arvostanut, focus kuulemma puuttui.
Lentokentällä meitä odotti säällinen parinsadanmetrin mittainen passintarkastusjono. Aika meni kuin siivellä kun pääsin (VP) nöyryyttämään Meriä Flight conrollissa (IPhone-peli). Tunti siinä kuitenkin meni ja tämän jälkeen oli sitten vielä varsinainen laukkujen tarkastus, ettei vaan ole eksynyt matkalaukkuun lemmikkejä, kananmunia tai muuta oleellista. Vihdoin asemalta ulostauduttuamme, alkoi taksin etsiminen. Monta tarjoajaa matkalla oli. Maria vinkin mukaisesti yritettiin maksaa korkeintaan 40 paikallista (about 20 egee), kun Lonely Planetin mukaan hinnat on 65 ylöspäin. No eihän me jaksettu kovin kauaa tinkiä (hinnat lähti 95 paikallisesta), joten tyydyttiin sitten 60 Realin hintaan. Kyyti oli vallan vauhdikas ja matkalla auringonnousun värittämässä Riossa pääsi lomatunnelmaan maisemia ihastellessa. Aamuruuhka oli ihan kunnollinen, ainakin Helsingin mittapuulla. Täällä prätkäilijät ei ujostele kaistojen välissä ajellessaan. Sikäli kun ajotaidot riittää, henkikullan säilyttämiseen on prätkäilijöillä tehokkuus takuulla reilusti autoilijoita paremmalla tolalla.
Taksi löysi meidät hienosti perille, ja toi ihan oven eteen. Pari kertaa piti kyllä kiertää kortteli, koska satuttiin väärään kohtaan yksisuuntaista katuamme. Meidän B&B paikassa (http://www.boo.com/riodejaneiro/bed_and_breakfasts/fatima_macintyre_house) meitä odottelin jo paikan omistaja Fatima. Taiteellisen oloinen noin 50v rouva, koiransa ja kissansa kanssa. Aamukahvit hörpättyämme olikin aika reissun ensimmäisten päikkäreiden, joita jatkettiin parin tunnin verran. Tämän jälkeen aukesi huoneen nurkassa oleva laatikonmallinen televisio, josta nautiskelimme ensin Uusi_selanti-Slovenia pelin loppu, ja All-Whitesin hieno tasoitus –JEEE (1-1)! Tämän jälkeen suorilta jatkui kuolemanlohkon ensimmäinen matsi, Norsunluurannikko-Portugali (0-0), ennekuin päästiin itse asiaan eli Brassien ekaan peliin.
Se me tsiigattiinkin sitten paikallisessa ravitsemusliikkeessä eli lähiravintolassa. Ihmetykseksemme Lebnonin rannalta (joka siis on osa Ipanemaa) ei löytynyt ulkoilmakatsomoa. Copacabanalla olisi ollut, muttei jaksettu sinne sykkiä. Naapuriraflassa oli oikein mainio kisatunnelma: perheitä ja pariskuntia kannatustorvet suussa, keltaiset pelipaidat päällä ja oluttuopit kourassa. Täällä on ihan nössö, jos ei ole mitään Brassi-rekvisiittaa katsomossa. Vähintään pelipaita täytyy olla. Mielellään yhdistettynä keltavihreään torveen, erilaisiin päässä heiluviin vieterisarviin tai keltavihreään peruukiin.
Matsin jälkeen himaan. Aikaero painaa vielä. Kun täällä on ilta yhdeksän, on se Suomessa aamukolme.
Tänään tällaisella tarkkuudella raporttia. Tulevina päivinä tuskin yhtä pontevasti. Riippuu vähän miten wifejä löytyy. Blogin kirjoittaminen on yllättävän tuskatonta puuhaa. Yleensä lomalta löytyy aina sen verran luppoa.
Huomenna lähdetään tutkimaan seutukuntaa tarkemmin. Vähän shoppailemaan ja tutkailemaan josko Ipanemalta löytyisi joitain fio dentaleja. Fio dental tarkoittaa hammaslankaa ja on paikallisten nimitys bikineille. Ta ótimo!
Até mais tarde!
VP (85%) ja Meri (15%)
Blogi nousee haudasta, koska myös Saikkoset nousevat lentokoneen kyytiin ja suuntaavat kohti Brasiliaa. Tervetuloa kyytiin.
Näin se vääjäämätön tapahtui, laskeuduimme Helsinki-Vantaalle puoli seitsemän tienoilla tänä aamuna. Matka meni totuttuuun tapaan turitiluokan viihtyisissä tiloissa. Ajoittain uhosimme, että takaisin tullaan busineksessa, mutta päätettiin kuitenkin säästää pisteet jotain tulevaa matkaa varten. Oman pikantin lisämausteen paluumatkaan toi Mr:n jostain hankkima vatsatauti. Tämä varmasti pienensi veritulpan riskiä, sen verran säännöllisesti tuli reippailtua pitkin käytävää.
Bangkokissa on etukäteissuunnitelmien mukaisesti lähinnä shoppailtu. Mukaan on tarttunut etupäässä erilaista laadukasta merkkikamaa höystettynä räätälöydyllä puvulla, kengillä, matkalaukulla ja muutamalla paidalla. Viimeisenä iltana käytiin syömässä Merin opiskelukaverin Villen ja hänen vaimonsa Olgan kanssa. He veivät meidät syömään loistonäköalalla varustettuun ravintolaan hieman keskustan ulkopuolella. Ruoka oli keskimääräistä hintavampaa, mutta täytyy tunnustaa, myös keskimääräistä parempaa. Pisteet Villelle ja Olgalle loistavasta valinnasta!

Viimeisimmät kommentit