Eli tällä hetkellä ollaan Ciudad del Carmenissa. Matka jatkuu tänään kohti Oaxacaa, jossa vietetään seuraavat kolme yötä. Sieltä sitten edelleen Mexico cityyn eli D.F:ään, niinkuin paikalliset sanoo. Se lausutaan DeEfe. Paikalliset isännät osoittivat taas superystävällisyyttään ja vieraanvaraisuuttaan. Eli heillä on kämppä DeEfessä, jota tietty saadaan lainata. Se sattuu olemaan vielä tosi hyvällä paikalla, joten ei osattu kieltäytyä. Jos ihmiset nyt ei ihan supertäsmällisiä olekaan, niin supervieraanvaraisia ja ystävällisiä -kyllä!
Bussi lähtee tänään siis kahden tienoilla, ja nyt kello on 11.30. Perillä ollaan Oaxacassa vissiinkin vasta puolenyön aikaan, joten paljon bussissa istumista tiedossa. Yksi vaihto tehdään Villahermosassa, jossa jo käytiinkin vierailulla. Onneksi viime yön unet jäi melko lyhyiksi, joten eiköhän uni tule silmään. Tähänastisen kokemuksen perusteella bussien penkit on varsin hyvin nukuttavia.
Mielenkiintoinen yksityiskohta tähän väliin. Eli Meri on ajatellut laittaa kaikkien maiden liput tai jonkun merkin maasta rinkkaansa. Meksikosta etsittiin jonkin aikaa lippua ja ihmeteltiin kun ei mistään löytynyt. No niitä saa vissiinkin pitää ainoastaan jos on edustamassa maataan, esimerkiksi urheilukilpailuissa. Esimerkiksi meksikon lippu T-paidassa oikeuttaa poliisia kirjoittamaan sitä sakkolapun.
-vp

Vaimon kommentti
"Esimerkiksi meksikon lippu T-paidassa oikeuttaa poliisia kirjoittamaan sitä sakkolapun."
Täällä kyllä lähes mikä tahansa "oikeuttaa" poliisin kirjoittamaan sakkolapun: liian vaarallisesti tehty U-käännös tms. Monesta vaikeudesta tosin selviää parilla setelilapulla. Perusmaksu pienestä ylinopeudesta tuntuu olevan 200 pesoa - tietysti suoraan poliisin kouraan.
- Meri
Kirjoittanut: Meri ja Veepee | 12/26/2008 klo 09:42 ap.